polvistuin rattaiden viereen.
” I ’ ll see you at the finish line!”Makasin yhdeksänkuukautisen tyttäreni Meishan kanssa.
sitten halasin miestäni Danielia, 35, ja poikaamme Jaydenia, kolmea.
– Se oli jäädyttäminen Voi aamu Remutaka Forest Park, jossa olin lähdössä 20 kilometrin ajaa.
” We ’ ll be waiting for you! Daniel hymyili.,
pomppasin ylös ja alas pysyäkseni lämpimänä, kun järjestäjä varoitti haastavasta polusta.
” If you get lost, stay put!”hän sanoi.
Kun lähtölaukaus kuulosti, olin pois kuin luoti. Polusta tuli pian jyrkkä ja maa mutainen.
hidastaen lenkille suunnistaessani oksia ja rosoisia kiviä, katsoin ulos sinisiä lippuja, joiden piti opastaa meitä.
koska halusin lopettaa kahdessa tunnissa, painoin päälle katsomatta taaksepäin.,
jonkin ajan kuluttua minulla oli tauko hengähtääkseni. Kun katsoin taakseni, hätkähdin huomatessani olevani yksin. Missä kaikki ovat? Ihmettelin.
varmasti en voinut olla niin kaukana edellä. Kun jatkoin juoksemista, odotin toisen ihmisen ohittavan minut. Mutta kukaan ei tullut ja lievä paniikki alkoi.
harhailin päämäärättömästi, etsin sinistä lippua tai tuttua puuta.
hämmentyneenä suuntasin toiseen suuntaan, kunnes lopetin taas turhautuneena.
huolestui, että olin hyvin ja todella hukassa, Järjestäjän varoitus kaikui mielessäni.
Stay put., Minulla ei ollut puhelinta mukana, mutta GPS-kelloni kertoi, että siitä oli jo yli kaksi tuntia.
Daniel, Jayden ja Meisha odottivat malttamattomina minua maaliviivalla.
toisen tunnin trying to find the trail again, terror dawned on me.
’Help!”Huusin villisti. Auttakaa joku!’
ääneni kasvoi käheä koska olen huusi osaksi tyhjä metsä. Olin juonut joka ikisen vesipisaran ja syönyt energiageelipakkaukseni. En voinut jäädä tänne enää., En ollut ihan Karhu-Grylli, mutta tiesin, että minun pitää päästä suojaan ja veteen.
väristen, kuljin kohti joenuomaa. Kompastuin ja liukastuin, ja turhautumiseni kasvoi, kun alkoi sataa.
bongasin ison puun kaukaa, puroa vastapäätä, päätin ylittää veden. Mutta hyppäsin kivelle ja syöksyin jäätäviin virtauksiin.
kun tein sen yli, minun muddied vaatteet olivat läpimärkiä ja pimeys oli langennut. Kun katsoin yötaivaalle, rukoilin epätoivoisesti apua. Entä jos kukaan ei löydä minua? Niin arvelinkin. En voi kuolla., Jayden ja Meisha eivät voi kasvaa ilman äitiä.
kaivoin pienen kuopan, johon käpertyä, ja peitin itseni mullalla pysyäkseni lämpimänä.
sen Jälkeen, kun käytin kättä kiitollisena pyöreä gulps vettä purosta ja täyttää minun vesipullo, ennen lepää taas. Mutta hampaani lörpöttelivät niin rajusti, etten pystynyt nukkumaan kuin muutaman minuutin kerrallaan.
vielä pahempaa oli, että rintani olivat kipeät ja turvonneet.,
– olin vielä imetät Meisha muutaman tunnin välein ja ne olivat kovat kuin kiviä ei ole ilmaistu niin kauan.
sen jälkeen, mikä tuntui ikuisuudelta, se oli daybreak. En ollut syönyt 20 tuntiin ja olin tehnyt kaiken sen harjoituksen. Vatsani murisi ja tunsin oloni kylmäksi ja hourailevaksi.
Rummaging through my reppu, I found an empty chocolate bar wrapper. Olin syönyt sen pakomatkalla ja nyt oli tuskallisen nälkä. Myös rintani olivat harvinaisen hellät., Sitten sain hullun idean. Entä jos join rintamaitoani?
voisin antaa itselleni jonkin verran ravintoa ja lievittää kivuliasta rintaani.
Taitto suklaa pakkaus muoti pieni kuppi, minä riisuin takkini, puristaa rintaani ja maitoa purkautui ulos. Join sen vihaisesti ja nautin makeasta ja vetisestä mausta. Sitten ilmaisin enemmän ja join, kunnes olo oli parempi. Maito tuntui lämmittävän sisältä päin.
Tunne uudelleen herätetty, en pölyt maaperään noin klo 9 ja lähti juoksemaan uudelleen, toivoen voin löytää polkua.
uskomattoman, 11.,30am, kuulin helikopterin äänen lentävän yläpuolellani.
Heiluttaen käsiäni kuumeisesti yritin saada heidän huomionsa.
luotsi huomasi minut ja kopteri laskeutui 100m päässä metsässä.
minut niputettiin siihen ja lennätettiin mökkiin lähelle metsän reunaa.
täyden 24 tunnin pusikkoon eksymisen jälkeen minut pelastettiin.
koko perheeni odotti minua.
”Thank God you’ re okay! äitini Maggie nyyhkytti, kun hän piti minusta kiinni.,
”I need to feed Meisha,” I said, giving Jayden a cuddle.
pitäessäni häntä lähellään ruokin tyttöäni, kun kaikki vilisivät ympärilläni. Daniel halasi minua tiukasti, helpotus käsin kosketeltavissa. Hän sanoi, että poliisi ja pelastusryhmät olivat väsymättä etsineet minua pelottavan iltani aikana pensaikossa. En unohda sitä koskaan.
onneksi se ei säikäyttänyt minua juoksulta – kilpailen vielä tapahtumissa. En malta odottaa, että kerron siitä lapsilleni, kun he ovat vanhempia. Äitinä oleminen antoi minulle voimaa, jota tarvitsin selviytyäkseni – kirjaimellisesti!